Uutisarkisto 2007
Marraskuu 2007 |
29.11.2007
Päivitetty uusia kuvia
harrastusgalleriaan ja lisätty uusi linkki linkki sivulle. Lisätty myös
Awan sivuille suora linkki KoiraNet-tietoihin
|
Lokakuu 2007 |
9.10.2007
Oulun KV näyttely, Repe, Laikku ja Awa ilmoitettuna, joista Awa jäi pois karvanvaihdon vuoksi.
Repekin räjäytti alusvillansa melkein totaalisesti pois pesun ja kuivauksen aikana, Laikku taasen
on todella hyvässä kunnossa niin turkillisesti kuin muutenkin kuten tulos kertoo.
Laikku AVO ERI / 1, PN1, SERT, CACIB ja ROP ja Repe VAL EH / 1.
Koskaan aikaisemmin en ole noin pienessä tilassa ollut näyttelyssä, kehänkin ollessa niitä
pienimpiä missä olen koiraa esittänyt. Markolle ja Annelle myös onnittelu Alman tuloksen johdosta !
Pennut-sivua on päivitetty. Sunnuntaina 23.9 kävimme Utajärvellä Match Show:ssa
Awan ja Repen kanssa, oli mukava aurinkoinen syyspäivä, Awa oli isojen aikuisten
sinisten 2. ja Repe oli isojen aikuisten punaisten 1. ja BIS 2. Awa on vaihtamassa
turkkiaan, edelleenkään ei ole kaikki alusvilla lähtenyt, se näyttääkin nyt hieman
koomiselta. Repekin jostain kumman syystä aloitti uudelleen karvan pudottamisen.
Toivotaan, että sitä jäisi jäljelle vielä Oulun näyttelyyn, molemmat on ilmoitettuna,
mutta ainakaan Awa ei lähde mukaan juuri tuon karvanvaihdon vuoksi. |
Syyskuu 2007 |
16.9.2007
Syystreenit Rokualla Hilikkulassa, vetopuuhiin lauantaina pääsi Repe ja Awa,
joka onkin osoittautunut tosi iloisena yllätyksenä todella innokkaaksi ja hyvin hommia
tekeväksi koiraksi nuoresta iästään huolimatta. |
Elokuu 2007 |
12.8.2007
Awa kävi eilen ensimmäisessä näyttelyssään Rovaniemellä. Tulokseksi tuli; JUN EH / 2.
Laikku oli myös mukana saaden AVO H. Kuvia
Awasta ja
Laikusta.
Laikku kävi Kuopion näyttelyssä, tuloksena AVO ERI / 1, PN3, vara-SERT.
Kuva
Laikun Galleriassa. 2.8.2007 |
Heinäkuu 2007 |
26.2.08
Heinäkuu meni kotona ollessa ja osaksi uuden tarhan tekopuuhissa. Koiramääräkin
lisääntyi hetkellisesti kuuteen koiraan kun Aatos ja Usva tulivat lomailemaan meille kolmeksi viikoksi.
Kuvia lomalaisista
Aatoksen sivulla. |
Kesäkuu 2007 |
11.6.2007
Tutustu laumamme uuteen jäseneen;
Awaan. Uusia kuvia tulossa. |
Toukokuu 2007 |
26.-27.5.2007
Lauantai aamulla tuli klo 5.00 herätys ja siitä sitten Kempeleen kautta,
Markon ja Annen kyydissä Iisalmen koiranäyttelyyn. Repen tulokseksi
tuli VAL ERI / 1, PU1, ROP, tuomarina Kurt Nilsson, Ruotsi. Laikku ei
osallistunut, vaikkakin oli ilmoitettuna, koska oli juuri kuukautta
ennen heittänyt täysin turkkinsa pois. Olimme yön Iisalmessa erään
metsästys seuran majalla, jonka Anne K. ja Jokke olivat meille varanneet.
Pentusuunnitelmia vuodelle 2008. Tarkempia tietoja
pennut-sivulla. Uusi linkki päivitetty. |
Huhtikuu 2007 |
28.4.2007
Kävimme Kiuruveden näyttelyssä Repen kanssa, tulokseksi tuli AVO EH / 2. Lattia oli todella liukas
maalattu valkoinen betonilattia, joten liikkumisesta ei tullut oikein mitään.
Pääsiäisenä ajettiin rekikauden viimeinen kilpailu Tervolassa. Repe ja Laikku pääsivät ensimmäistä
kertaa yhdessä ihan viralliseen kilpailuun. Marko kuskina molemmat saivat REK 1 tulokset !
Kiitos Markolle jälleen kuskina toimimisesta !
|
Maaliskuu 2007 |
5.3.2007
Ensimmäistä kertaa majoittuneena Rautavaaralla ALMA:n talvipäivillä ja täytyy sanoa,
että mukavaa oli. Muina vuosina on tullut päiväseltään käydyksi. Ja nyt kun sitten
paikanpäällä oltiin niin kuormanvetoon tuli myös osallistuttua Viirun ja Repen voimin.
Molemmat yllättivät todella upeilla tuloksilla ensikertalaisiksi! Viiru (38kg)
veti 400kg eli 10,53 x omanpainonsa ja Repe (39kg) 370kg eli 9,49 x oman painonsa.
|
Helmikuu 2007 |
26.2.2007
Marko kuskina Repe kävi Jämin rekikoirien kilpailukokeessa. Laikun aloitettua juoksun
Virve ja Teemu lainasivat pariksi Repelle Savun. Tulokseksi tuli REK3. Tähän täytyy
olla todella tyytyväinen, koska Repe ja Savu tapasivat toisensa ensimmäistä kertaa
kisapaikalla ja Repe hiukan ihastuikin uuteen pariinsa. Todella isot kiitokset
Markolle kuskina olemisesta ja Teemulle ja Virvelle koiran lainasta !
Kuvia kisoista.
Repe kävi Laikun kanssa Marko kuskina kokeilemassa Rautavaaran SM-kilpailuissa miltä kisaaminen
tuntuu. Molempina päivinä lenkki oli sujunut ongelmitta eli hyvää kokemusta hankittiin
molemmille aloittelijoille. Iso kiitos Markolle ! Kuvia
kisoista
täältä. |
Tammikuu 2007 |
14.1.2007
Vuoden ensimmäinen näyttely Kajaani KV oli 6.1.07. Siellä kävimme Repen ja Laikun kanssa.
Molemmat saivat H:n, Repe avoimessa luokassa ja Laikku nuortenluokasta. Molemmat saivat
ihan hyvät arvostelut, löysyyttä vain oli hieman liikaa selän päällä. Tuomarina oli
Maija Mäkinen. |
Takaisin Ylös